2015-09-02

Liebster Blog Award- haaste ja kuvapaljous kesän käsitöistä.

Heipä Hei!
Kesä oli ja meni, käsityörintamalla edetään säännöllisen epäsäännöllisesti hiljalleen eteen päin.
Kuukauden pätkä töissä toi tauon melkein kaikkeen kotona tekemiseen, niin käsitöihin, bloggaukseen ja kaikkeen muuhunkin.
Muttä täällä sitä taas ollaan. :) 

Sainkin tuossa joku aika sitten ElinaWeeltä kivan haasteen ja ajattelin siihen vastata kera melkoisen kasan kuvia.
kuvat on puhelin räpsyjä kuluneelta kesältä. Canoni on ollut pölyttymässä hyllyssä. Viettänyt sekin kesälomaansa. ;)
Haasteen säännöt:
1. Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkkaa 11 Liebster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä nimitetyille.

Aarrelle syksyksi vaatetta koossa 92. Paidan kaavana On the road ja housut Streaky leg.

Tässä kysymykset jotka sain:

1. Mikä on parasta elämässäsi?
-Perhe. Se on parasta ikinä! 

2. Jos olisit eläin, mikä olisit, ja miksi?
-Kissa. Oman tiensä kulkija ja itteppäinen. Päivisin väsyttää ja öisin saan aikaan vaikka mitä! 
"Kissat määrää ja koirat häärää" ;)

3. Mitä haluasit saada/tehdä/tms, mutta et jostain syytä pysty?
Haluaisin saada meidän elämään sopivan palanssin töiden ja vapaa-ajan kanssa. Ja että pystyttäis viettää aikaa enemmän yhdessä, ilman mitään yrittäjäUkon työjuttuja.
Mutta tämä on nyt meidän elämää. Ehkä joskus toisin.

4. Kerro itsestäsi jokin kummallinen yksityiskohta, jokin hassu ”turha” tieto.
Mun korviin EI kosketa. :D
 Ja rakastan pyykin pesua, mutta en käärimistä. Se tunne kun saa pyykkikopan tyhjäksi!
 
5. Lempipaikkasi? Miksi?
Koti. Koska se vain on!

6. Mitä teet aina aamulla ensimmäiseksi?
Öhmm. selaan pikaisesti facen. :D
Tietty nuuskuttelen kaikki kolme ihanaa ekaks. yks ihana on useimmiten jo lähtenyt töihin.

7. Missä asiassa olet erityisen taitava?
No en kyllä osaa nimetä mitään missä olisin ERITYISEN taitava. Mutta ainakin ompelussa on viime aikoina tapahtunut kehitystä. 

8. Kenet haluaisit nähdä? Miksi?
Tästä tuli ekaksi mieleen Marianne. Koska se on mieletön nainen ja mun on ikävä <3

9. Missä olit ja mitä teit kymmenen vuotta sitten?
Taisin mennä ysi luokalle. Siinäpä se aika menikin teini-iän kuohuissa.

10. Kerro jotain, mitä oletat ettei kovin moni muu tiedä.
Olen aloittanut käsitöimisen vasta muutama vuosi sitten.
Ennen käsityöt oli alue, joka ei voinut vähempää kiinnostaa.

11. Miksi kirjoitat blogia?
Aluksi aloitin tämän käsityöpäivä kirjaksi itselleni ja sitä se on edelleen. On myös superhauskaa, jos pystyn antamaan ideoita tai inspiraatiota eteen päin. :) 
Helmille neuletakin korvike joustamattomasta collegersta. Huolittelemattomat reuvat purkautuu kivasti pesuissa. kaavaa tähän ei ollut, mutta idean varastin Mekkotehdas-blogista.
Neitosen ilmeestä näki aluksi että EI KIITOS! Mutta kun näki nuo tähdet, niin ilme kirkastui. Kerrankin vedin oikeasta narusta. ;)

Keväällä ja alkukesällä tuli tehty muutama jumpsuit ja kaikki samoilla väritoiveilla.
Melkein jo näin untakin turkoosista vetoketjusta. 

Tälläinen syntyi, kun sain vapaat kädet 1-vuotis lahjaksi. Kriteerinä oli että tunika.

Keväällä ompelin  tytöille kesäsetit, jota ei montaa kertaa tänä kesänä tarjennut pitää.

Kankaasta tuli vielä tälläinen synttärilahjaksi neiti 2-veelle.

tälläisen ompelin tilauksesta tulevalle eskarilaiselle synttärilahjaksi

Oih, tää on ku karkki! 

Ja nää kans! 

Virkkaus projektiakin aloittelin. Hidasta hommaa! Valmis ehkä ens kesänä. Tai seuraavana.


Nyt aion olla erityisen tylsä, mutta en haasta ketään, en keksi kysymyksiä, enkä mitään muutakaan.

Kiva jos viitsit selata tämän kuvapaljouden loppuun asti. :)