2013-12-21

Stressi, mitä se on?


Ressi. Isolla ärrällä.
Hyi mikä sana ja mitä lie tarkoittakaan.
Sitäkö kun meinaa paniikki iskeä, niin paljon kaikkea vielä tekemättä, eikä siltikään mistään saa kiinni?
Kiukku meinaa nousta ja ärsyttää.

Jos, niin tänään se meinas pukata päälle!
Sen siitä saa kun humputtelee vaan pitkin kylää ja istuu moneen otteeseen Valkoinen Puu- kahvilassa kera mainioiden ystävien. 
Haahuilee ja tekee koko ajan jotain, mutta ei sitä mitä pitäisi.
Niin, ja käy nuuskuttelemassa IHANAN 5 viikkoa vanhan pikkuruisen vauvan korvantaustoja, ah sitä vauvan tuoksua. Yksi parhaista, sitä kun saisi vähän purkkiin, eläisin sillä varmaan viikon <3 

 Tajusin että tosiaan 3 yötä jouluun ja ne limput edelleen paistamatta!
Onneksi mieheni on työtä pelkäämätön ja 
puki essun päälle ja tekaisi joululimpputaikinan. 
Limpputaikinan, jonka resepti on äitini vuosia vanha.
Melkoisen riskin uskalsi rakas miekkoseni ottaa. ;)
Ainakin erinomainen tuoksu uunista leijailee.

Sain minä sitten keskittyä siihen makoisempaan puoleen. 
Puolukkamoussekakkua ja rocky roadsia, luumuhyydykettä ja suklaakakkua...
Eiköhän me näillä pärjätä.


Mutta nyt on leipomukset leivottu, viime hetken valmisteluja vielä sitten maanantaina.
Perunasalaatin tekoa ja sitä rataa.
Onhan anoppilan väki tulossa aattona syömään. 

Joulukuusenkin tuo miekkonen aamulla haki, se istutettiin vanhaan puusaaviin ja tuo vanhempi tonttunen sai sen koristella. 
Harjoitteli ensin kotona ja sitten osasikin varmoin ottein koristella myös mamman ja paapan kuusen.


Kuvat ovat Marraskuulta kun otettiin joulukortti kuvia. 
Tässä muutama, jotka ei korteiksi asti päässeet.

Ressittömiä viimeisiä päiviä sinne! 
Täällä ressi meinasi ottaa vallan, mutta hus pois sellaiset!