2013-11-01

RakkausSukat ja Kameran ValotusAika

Meidän PikkuNeiti tarvitsi lämmikkeitä pikkuisille suloisille rusinaVarpailleen.
Tälläiset RakkausSukat sitten syntyi Neulo kaksi sukkaa kerralla- kirjan sydän kuviolla.
Lankana käytin ensimmäisenä lankakorista käteen tullutta lankaa, joka taitaa olla Novitan Woolia ehkä..? Vyötettä kun ei ollut tallessa. 
Kuvio olisi tullut ehkä enemmän edukseen kokonaan yksivärisessä langassa. 


On muuten erittäin vaikeaa saada tästä meidän ikiLiikkujasta kuvaa, joka taitaa vihata kameraa, koska kun huomaa että otan kameran käteen, niin alkaa sellainenkin show, ja neitonen ei ole ihan oikeastikaan ole sekuntiakaan paikallaan! 


Ja kun ei ne sukat edes saaneet olla jalassa! :) 


Oltiin taas Keskiviikkona kuvaus kurssilla, jonka aiheena oli tällä kertaa Valotusaika eli kameran suljinaika.
Nopean liikkeen pysäyttämiseen kuvassa vaaditaan nopeampia valotusaikoja ja pitkiä valotusaikoja tarvitaan, kun valoa on vähän. 

Harjoittelimme nopealla valotusajalla ja yritimme taltioida kuvaa kun saippuakupla räjähtää. 
Kurssilla meitä on 11 ja jokainen otti keskimäärin noin 200-250 kuvaa tuon illan aikana ja ainoastaan KAKSI kuvaa kaikkiaan yli 2000:sta kuvasta onnistui kuvaamaan kuplan räjähtämisen ja minä sain olla toinen niistä onnekkaista! :) Tämä on kylä niin tuurista kiinni! 


Sitten tiputtelimme hedelmiä vesilasiin.


Valokuvaus on kyllä koukuttava harrastus. Ulkoinen kovalevy täyttyy hyvää vauhtia! :)