2013-11-20

Nappisukat + ohje

Olen ihan ihastunut oliivinväriin ja niihin syötäviin oliiveihin myös! Nam!
Niinpä kun näin oliivinvihreää Lauri-Sukkalankaa paikallisessa tavaratalossa, lähti pari kerää heti mukaani aikomuksena tehdä KERRANKIN itselleni sukat.

Joku kyselikin joskus ohjetta tuohon kohoneuleeseen, jota varressa on. 


Tässä sitä ohjetta sitten tulee:
(pahoittelen huonolaatuisia kuvia)

Näihin sukkiin loin 68 silmukkaa ja kudoin 3,5 nron puikoilla.
Varsi neulotaan tasona pitkillä puikoilla ja nilkan kohdassa olevan joustinneuleen kohdassa vaihdetaan työhön sukkapuikot. 

Kohoneule:

Kudo 3s yhteen takakautta, mutta älä päästä niitä kolmea silmukkaa vielä pois puikolta.


Tee langankierto.


Kudo uudestaan samat 3 silmukkaa takakautta yhteen.


Päästä nyt vasta silmukat puikolta.


Kudo puikko näin loppuun, seuraava kerros nurin.

Kudo puikon 4 ensimmäisellä ja puikon 4 viimeisellä silmukalla aina oikeaa ja muilla silmukoilla kohoneuletta. 
Tee napinlävet haluamaasi kohtaan seuraavasti:
Kudo 3 puikon ensimmäistä silmukkaa, päätä 2 silmukkaa. Kudo puikko loppuun ja lisää seuraavalla kierroksella päätettyjen silmukoiden tilalle 2s.

Kun varsi on haluamasi mittainen, päätä puikon oikealla puolella 4 ensimmäistä silmukkaa ja vaihda työhön sukkapuikot ja kudo joustinneuletta 2o,2n pyöröneuleena.
Kavenna joustinneuleen aikana nurjien silmukoiden kohdalla niin, että joka puikolla on yhteensä 12 silmukkaa.

Tee kantapää ja lapa ja kärkikavennukset normaalisti. 

Toivottavasti edes jotain saa selvää tästä sepustuksesta, eikä mitään oleellista jäänyt puuttumaan.
Kysykää, jos oli joku epäselvä kohta! :) 





Sukkien kanssa kävi hauskasti. Olin kuvailemassa niitä tänne blogiin ja samassa puhelin soi ja niin sukat ostettiin. Enpä siis saanut vieläkään sukkia itselleni! :D 
Hyvä syy aloittaa uudet sukat. :)