2013-11-15

Meidän kodin pohja

Tänään tasan vuosi ja 5 kuukautta sitten 15.6.2012 muutimme upouuteen mieheni ja veljeni rakentamaan kotiin.
Voi sitä tunnetta kun ekan kerran painoi päänsä tyynyyn uudessa kodissa.
Uni ei tullut, vaikka rankka muuttopäivä oli takana. 
Olin tuolloin seitsemännellä kuulla raskaana.
Tuntui, että nyt minulla on ihan kaikki mitä tarvitsen.
Perhe ja ikioma koti.
Olin ikiOnnellinen ja olen sitä vieläkin!
Koti, joka ei tokikaan ollut vielä valmis. Yläkerta tekemättä ja pari listaa ja yksi ovi puuttui alakerrasta.
"makuuhuoneemme" sijaitsi olohuoneessa ensimmäiset puolivuotta, kunnes vähän ennen joulua pääsimme asuttamaan myös vinttiämme.
Vihdoin saatiin tavarat ja huonekalut edes jokseenkin oikeille paikoille. 
Viimeinen vuosi onkin mennyt toipuessa rakennusajasta, joka oli suhteellisen rankka koko perheelle.
Ukkokulta töistä tullessaan jokaikinen päivä vaihtoi raksavaatteet päälle ja lähti raksalle, satoin sitten ämmiä tai äkehiä (niinkuin täälä päin sanotaan) tai oli kesän kuumin helle. 
Mittaa yöunille ei useinkaan tullut muutamaa tuntia enempää ja taisipa tuo laihtuakkin yli 10 kg!
Niin, ja me Helmin kanssa koitettiin auttaa parhaamme mukaan, useinkin eväitä tontille kuskaten.

Mutta kaikesta selvittiin! Yhdessä ja Korkeimpaan luottaen.

Muutamaan otteeseen on kyselty talomme pohjakuvaa. 
Tässäpä tämä sitten olis surkeasti paintilla muokattu versio, koska koneella ei ollutkaan sitä täysin lopullista pohja kuvaa. 
Jotkus asiat on hiukkasen muuttuneet, mutta suurin piirtein tälläisessä huushollissa me päivämme vietämme. :) 


ALAKERTA:



YLÄKERTA:


Mutta sen minä sanon, että tämä perhe ei kyllä toista kertaa rakennus urakkaan ryhdy! 
PISTE.
:)