2013-10-13

Sunnuntai puuhastelua

Eilen valvottiin yli keskiyön ystävien kera, juotiin iltateet ja suunniteltiin pikkujoulua.
Aamulla yllättäen tyttöset päättivät herätä jo ennenku kukko kiekuu ja Ukkokultakin oli lähtenyt teerijahtiin.
Jotain tekemistä oli kehitettävä.
Niinpä testailtiin kangastusseja, jotka tilasin jo ajat sitten jostain.
Helmin kanssa siis ommeltiin PalloMekkoHiiri ja RaitaPaitaPupu. 
Ihanaa seurata lapsen kehittymistä piirtäjänä!
Vielä pariviikkoa sitten paperit olivat täynnä "pääjalkaisia", nyt hahmoilla on jo vartalotkin. 

Kun saatiin pikkusisko nukkumaan, iskäkin oli edelleen mettällä, käynnistettiin ompelukone ja Helmi pääsi lempipuuhiinsa. Ompelukoneen "rattiin". 


Niinpä saatiin pehmot ommeltua ja lopuksi täytettiin ne styroxrouheella.
Nappien valita oli vaikeaa, ja niiden järjestyksen päättäminen vasta vaikeaa olikin. 
Lopulta kun nappivalinnat oli tehty, joutui äiti kovaan seurantaan, että ne menevät juuri oikeaan järjestykseen.

Ja superSuloisia niistä tulikin! 




Nyt kutsu kuuluu olkkarista majan avajaisiin, aikamoiset tunnelirakennelmat peitoista ja tuoleista näyttää olevan tekeillä! 

Leppoisaa Sunnuntaita teillekkin! 
Keräilkäähän voimia taas tulevaan viikkoon!