2013-08-31

Kiukkuisia pyllyjä

Täällä on Ukko ollut kesälomalla. Siksi tämä suhteellisen pitkä blogitauko, yli VIIKKO! 
Nimittäin meillä on ollut täällä oikea työleiri, ei onneksi kuitenkaan mikää pakkotyöleiri, nautitaan pihahommista molemmat!
Ollaan touhattu pihalla lähes joka päivä aamusta iltaan. 
On istutettu pari Omenapuuta, yksi Tammi, pari Pionia, Tyrnejä. Nurmikkoa.
Tehty pieniä keskeneräisiä juttuja, jotka oli saatava ennen talven tuloa valmiiksi.
Hoidettu, huollettu, korjattu, viimeistelty, kivetetty, kalkittu ja lannoitettu.
Nostettu yksi piiitkä porakivi pystyyn tienpäähän toivottamaan vieraat tervetuleiksi.
Kyllähän te tiiätte. Mitä nyt omakotitalon pihan hoitoon syksyisin kuuluu. 


Liian pitkä ompelutauko aiheuttaa lähes vieroitusoireiden kaltaisia juttuja, ainakin minulla. ;) 
Kiukkuisuutta nimittäin.
Joten ei auttanut kun laittaa saumuri ja ompelukone surisemaan ja tehdä tästä IKI-IHANASTA KIUKKUPYLLYSTÄ jotain, joka muuten myytiin muutamissa tunneissa loppuun.. (en tunnusta, että kyttäsin kankaan myynttin tulemista yli puolituntia, etten varmasti jää ilman. En onneksi ollut niitä hassuimpia, jotka kyttäsivät kangasta monta tuntia! Aiheuttaa lievää hulluutta tämä ompeluharrastus, vai mitä. ;) ) 
Kankaan nimikin niiin sopii meille! Taitaa parhaiten kyllä sopia äidille, mutta tällä kertaa siitä syntyi tytöille syksyksi vaatetta. 


Olin saanut setit valmiiksi. Kuvasin niitä ja tajusin, että nää näyttää kyllä tooosi tutuilta. 
Nettiin mars, löytyipä melkein samanlaiset setit eräästä suositusta ompelublogista. 


Meikoissa kaavana Ottobre 3/12 Hoops, reiluilla muokkauksilla.
Housuissa kangas Metsolan mustaa joustofroteeta ja kaava on oma. 
Napit Tiimarista. (ota kolme, maksa kaksi tarjouksta hyödyntäen;) )


Mekot haisee kuulemma ihan uimahallilta. Johtuuko lie siitä että äiti leikki hiukan Kloritella, ihan vitivalkoiseksi en pohjaa halunnut, mutta hieman olisi vielä saanut vaaleta, mutta loppui aineet kesken. No näillä mennään. 


Niin ja käytiin viime viikonloppuna Tallinnassa, tässä pieni kollaasi siitä mahtireissusta!
Erään uutisotsikon mukaan vain hölmö tyytyy Tallinnassa Viru-keskukseen ja Vanhaan Kaupunkiin.
Me siis oltiin hölmöjä. Ensi kerralla sitten pintaa syvemmälle. 

Sielä kuuluisassa Karnaluksissakin käytiin ja mahtisaaliin sieltä sai aika pieneen hintaan. Se oli paikka, jossa meinasi ihan tulla hulluksi, eikä tiennyt mitä olisi ostanut, kun kaikkea teki mieli. Tiedoksi vaan kaikille, että kannattaa ottaa listaa mukaan mitä tarvitsee! 


Mutta taidan nyt siirtyä köökin puolelle valmistelemaan Huvilakauden päättäjäisiin herkkuja. 
Nähdään! 


22 kommenttia:

  1. Ihanat pienet neitoset! Ja kauniit asut!

    VastaaPoista
  2. Oikein suloiset setit ja mallit =)Mie olen ollut kaikista kangasuutuuksista täysin tietämätön. tämänkin ihanan kiukkukankaan missasin. Pitänee petrata =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Sattumalta minäkin tämän bongasin. Yleensä multa menee ohi kaikki ihanuudet. :)

      Poista
  3. Tulipa kivat setit kiukkiksista! Oma kangas makaa vielä kaapissa :)

    VastaaPoista
  4. Ihanat frillailut, pitäis itekin muistaa seuraavalla ompeluksella, ettei tekis sitä tavallista perustunikaa. Muistiin siis ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuottaahan tuo lisätyötä kun tekee noita rimpsuja, mutta lopputulos on vaivan arvoinen. :)

      Poista
  5. Vitsi, kun on sievät. Mä en oikein ole innostunut aiemmin kiukkupyllyistä, mutta nyt ois ehkä näitä(kin) pakko saada (onkohan niitä vielä jossain myynnissä)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti. :) Mun tietääkseni tätä ei enää myydä...

      Poista
  6. Todella hienot setit taas kerran!!!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anonyymi. :) P.S nimimerkki olis tosi kiva, varsinkin jos olet joku jonka tunnistaisin. ;)

      Poista
    2. Pitäs varmaan keksiä joku nimimerkki tänne blogimaailmaan itelle. Mutta enpä usko, että mua mitenkään tunnistaisit, kun en mäkään sua tunne=)

      Poista
    3. Okei, no mutta kivaa kun kommentoit kuitenkin! :)

      Poista
  7. Oioi, ihanat asut! Kai on tulossa oma postauksensa Karnaluksin löydöistä?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jade! Ehkäpä voisin oman postauksen löydöistä tehdä. :) Katsotaan ensi viikolla.

      Poista
  8. Ompas tutun näköiset tosiaan ;)

    Hienot on, enhän nyt näitä voi moittia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh. :) Ja vielä ihan silkka vahinko. :D

      Poista
  9. Ihanat! Tää kangas on kyllä sellainen, että törmättyäni tähän jossain blogissa, hihkaisin heti että tätä voisin tilata! No , nautimme niistä teidän tyttöjen päällä. Hulmuhelmat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Tämä kangas kyllä sykähdytti heti ensi näkemällä.

      Poista
  10. Aivan ihanat kiukkikset ja minusta tuo pohjaväri on aika passeli. Itse en ole vielä saanut aikaiseksi aloittaa valkaisu-urakkaa, mutta kyllä pitäisi uskaltaa. Olisi ihanaa päästä ompelemaan jotain tästä kankaasta. Ihania, ihania hyväntuulen kuvia tässä postauksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kannattaa uskaltaa, kuviot ei mennyt miksikään, vaikka vajaa puolipullollista Kloritea laitoin pesukoneen lokeroon. :)

      Poista