2013-03-05

Lattiatyyny

Tänään valmistui lattiatyyny tyttöjenhuoneeseen isännän vanhoista farkuista. Täytteeksi laitoin vanhoja vaatteita, osa rikkinäisiä (tämänpäivän lastenvaatteet kun ei käytössä kauaa pysy ehjänä, housut ainakaan..) ja osa muuten vain käytöstä poistettuja, joita oon ihan tähän tarkoitukseen kerännyt jo jonkin aikaa.. 


Ja ettei ihan tylsän sininen ole, niin teinpä tyynyä koristamaan tuollaisen otuksen, olkoon se sitten vaikka pupu tai joku sinne päin. :) 

  

Kivempi tässä kun kovalla lattialla on istuskella, kun tarjoillaan päiväkahvia ja muita herkkuja. Välillä tarjolla on mansikkaperunakeittoa ja teetä englantilaisella hunajalla. Välillä taas syödään kakkua jossa on täytteenä lihapullia ja päällä kermaa ja koristeena kirsikoita. Maistuisko sullekki? Niin mullekki. ;)

Lopuksi vielä mainittakoon, että meidän pikkuneitikin tänään kääntyi selältä mahalleen ekan kerran, toisin päin on kääntynyt aina sillontällön kun on huvittanut. Isikin sattui olemaan kotona kun tämä edistysaskel tapahtui. Pian kai jo mennään kovaa vauhtia eteenpäin.